|
Post by Amanda on Aug 8, 2021 8:40:16 GMT 2
♡ Amandan päiväkirja ♡
kertomuksia tallin pääpirun näkökulmasta
|
|
|
Post by Amanda on Sept 16, 2022 11:31:02 GMT 2
16.09.2022 - Täti-siskonpoika laatuaikaa
Aamutalli oli tänään ollut yhtä sähläystä omalta osaltani, kun ensimmäisenä onnistuin hutaisemaan Limpun ja Totin aamupuurot komeasti varustehuoneen lattialle ja siivottuani lattian olin miltei unohtaa ruokkia kanat. Onneksi Elli sattui höpisemään jotakin kanojen lahonneesta orresta (josta pitäisi Juhollekin muistaa sanoa), jotta muistin käydä ne ruokkimassa. On varmasti absurdin kuuloista, miten kukaan voi unohtaa niin äänekkäiden eläinten ruokinnan, mutta kanalauman ollessa osa Vienanmäen normaalia äänimaisemaa voi niidenkin ruokinnan näköjään näin vain unohtaa. Loput aamutallin hommat olivat onneksi Ellin ja Tomaksen kontolla, joten en päässyt möhlimään enempää tälle aamulle.
Jahka kaikki tarpeellinen oli aamulta purkissa ehdotin Tomakselle, josko lähtisimme maastoon. Minun olisi nyt aivan pakko päästä hetkeksi pois tilan maisemista. Tomas suostui ehdotukseeni hymyssä suin, eikä vastustellut kun vinkkasin Metkun olevan ehkä pienoisen energianpurun tarpeessa. Niinpä yhdessä Tomaksen kanssa noudimme kaksi riimua varustehuoneen seinältä ja suuntasimme pihattotarhaan metsästyspuuhiin. Tomas bongasi Metkun tarhasta ensimmäisenä ja lähti minusta katsottuna vasemmalle orin perään jatkaessani pidemmälle. Lopulta löysin etsimäni, nimittäin Sotkun pyöreän pepun aivan Nillen vastaavan vierestä.
Molemmat suomipojat lähtivät mielellään mukaamme, Metkulla poikkeuksellisesti tuntui olevan jo vähän kiirekin päästä töihin. Sen suuria aikailematta laitoimme hevoset satuloita vaille valmiiksi, sillä Tomas ehdotti maastoilua tyystin ilman satulaa, joka passasi minulle vallan mainiosti. Kävin vielä etsimässä Elsin taukohuoneen pöydän alta torkkumasta, sillä narttu saisi tulla mukaamme haukkaamaan hieman raitista ilmaa, enkä juuri sillä hetkellä jaksanut ottaa Iiaa tai Pandaa hihnan päähän sinkoilemaan, sillä vierellä kulkeminen oli vielä kaksikon kohdalla koulutustyön alla.
Lähdimme pihasta järven suuntaan Metkun ja Tomaksen johdolla sekä Elsin jolkotellessa vieressä. Meistä kumpikaan ei ollut jaksanut vaihtaa edes ratsastussaappaisiin, vaan keikuimme hevosten selissä törkyisillä tallilenkkareillamme. Mutta onneksi se ei ollut niin nuukaa ilman satulaa kuljettaessa. Kiipesimme pellon reunaa ylös ja menimme alikulkutunnelin lävitse metsään. Elsi juoksi tavalliseen tapaansa alikulkutunnelin lävitse kuin henkensä kaupalla, se kun oli vieläkin aika jännä paikka pienen koiraneidin mielestä. Ilma oli mukavan viileä, joten tukala kuumuus tai hiki eivät päässeet yllättämään, kun tahti oli maltillinen.
Tulimme suoalueen ohitse hiekkatielle ja Tomas ehdotti meidän kulkevan laukkamäen kautta. Niinpä käänsimme vain hetken kuluttua suuntamme hiekkatieltä pienemmälle polulle, jota seuraisi pian pitkä ylämäki, jota yleensä hyödynsimme laukkapätkiin. Katselin, kun Tomas keräili ohjansa ja otti ryhdikkäämmän asennon Metkun selässä. Ori näytti niin matelevalta possujunlata, että epäilin noinkohan poika saisi kannustettua Metkun laukalle. Epäilyni menivät kuitenkin puihin, kun kaksikko nosti hyvä laukan edellämme ja Sotku oli jo lähteä imussa mukaan, mutta käskin ruunan odottaa minun lupaani. Elsi hoksasi jo mistä on kyse ja lähti painelemaan häntä korkealla mustikan varpujen lävitse kohti rinnettä, samalla kun annoin Sotkulle hieman lisää ohjaa ja ruuna jo nosti laukan.
"Wuuhuhuu!" kuului edeltäni, kun Tomas nautti Metkun päästelyistä ja samalla hieman toppuutteli, ettei mäkeä tarvitse aivan henkihieverissä juosta. Virne venähti omallekin naamalleni, kun katsoin kaksikon menoa takaapäin ja nojasin itsekin eteenpäin pitääkseni tasapainoni rinteessä. Sotku pärski tyytyväisenä, kun viima huljui kasvoilleni ja puut vilisivät silmänurkissa. Mikään ei ollut niin vapauttavaa, kuin istua laukkaavan hevosen selässä ilman satulaa. Katsoin, kuinka Tomas katosi Metkun kanssa harjanteen taakse, mutta luotin täysin siihen, että ori oli siskonpojallani hallinnassa. Keskityin itse Sotkun kanssa tekemiseeni ja kohta sainkin jo tiukantee otettani ohjista ja hissuutella ruunan mäen harjalla ravin kautta käyntiin.
Huomasin Tomaksen parikymmentä metriä tuonnempana istumassa sammalikossa, pidellen toisella kädellään Metkun ohjista, joka keskittyi mustikan varpujen hamuamiseen, ja toisella kädellä rapsuttamaan Elsiä, joka oli ensiapuna nuolemassa Tomaksen nauravaa naamaa. "Jaha, ei se homma sit ihan hallussa vissiin ollut?" naurahdin Tomakselle, joka mutisi jotakin myöntymisen suuntaista. "Ei sattunu kuitenkaa?" varmistin ja Tomas kiirehti vakuuttamaan kaiken olevan hyvin ja ehjänä.
Jahka saimme Tomaksen takaisin Metkun selkään kiersimme metsän kautta rauhallisesti ravaillen takaisin alikulkutunnelille. Tunnelin jälkeen nousimme alas kyydistä ja talutimme loppukäyntien merkeissä hevoset takaisin tallipihaan. "Onhan tämäkin tapa viettää tädin kanssa laatuaikaa", Tomas totesi virnuillen, kun saimme hevoset käytävälle kiinni ja hän kääntyi minuun päin. "Pitäskö mun ottaa tämä nyt kettuiluna vai kohteliaisuutena?" Kysyin nauraen, vaikka tiesinkin Tomaksen tarkoittaneen sitä ihan hyvällä. Päätä tuulettaneen lenkin jälkeen oli taas huomattavasti helpompi palata takaisin arjen askareisiin, vaikka eihän minut tuntien erilaisilta kömmähykdiltä voida koskaan välttyä kokonaan.
|
|
|
Post by Amanda on Sept 17, 2022 16:24:36 GMT 2
17.09.2022 - Tervetuloa Moska!
"Täh? Sä et oo vieläkään saanut aikaseks vai?" Kysyin jo pientä ärtymystä äänessäni, kun avasin tallin viimeisen tyhjän hevoskarsinan Limpun ja Totin karsinoiden välistä. Olin koko edellispäivän toitottanut Tomakselle, että poika siivoaisi karsinan ja levittäisi kuivikkeet sen pohjalle. Mitään edistystä ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja kello alkoi lähennellä yhtä. Olimme sopineet kuljetuksen saapuvan tasan yhdeltä. Sanaakaan sanomatta Tomas kipaisi luudan kouraansa ja piiloutui karsinaan pyyhkimään betonilattiaa puhtaaksi. Itse lähdin mutisten etupihalle ja huomasin Jeminan istuskelevan betonirampilla Iia vieressään vartioiden. "Ihan saksalaista taattua laatua tulossa?" Jemina kyseli sukiessaan vihreitä hiuksiaan pois silmiltään. Otsatukka kaipaisi ehkä jo leikkuuta. "Niinkin voisi sanoa", tyydyin tokaisemaan ja pidin loput vielä omana tietonani. Tänään hevoskiintiömme tulisi virallisesti ja lopullisesti täyteen, sillä viimeinenkin karsina saisi asukkaan. Viimeisimpänä meille saapuneella Houdinilla oli kestänyt laumaan sopeutumisessa jokunen tovi, eikä se mennyt helpoimman kaavan kautta. Niinpä hieman jännitin, että kuinka nyt uuden tulokkaan kanssa kävisi, varsinkin kun se tulisi olemaan selkeästi lauman pienikokoisin jäsen.
Lopulta pihaan kaarsi jo elämää nähnyt musta volvo, perässään varmastikin vielä vanhempi hevostraileri. Kuskin paikalla istui joten kuten tuttu naama. Harri Perälä kuljetti sivutoimisena bisneksenä hevosia pääosin Keski-Suomi - Helsinki akselilla edestakaisin suhteellisen huokeaan hintaan ja oli tuonut esimerkiksi Roihunkin aikoinaan meille pääkaupunkiseudulta. Harri virnisti leveällä omintakeisella tyylillään ja tuli puristamaan kättäni. Kyselin kuinka matka oli sujunut. "Hyvinhän tuo. Hirmu rauhallisen ponin sä oot taas itselles hankkinut. Näitä sun tapauksias on mukava kuskailla", Harri totesi hymyillen ja lähti suunnistamaan trailerille. "Eihän tää välttämättä mikään rakennekukkanen oo.. Tai äh, mitäs minä hienoista kopukoista ymmärrän, mutta luonne korvaa paljon vai mitä?" Mumisin jotakin myöntelevää. Tokihan tiesin millaisen ponin olin itselleni ostanut, Elli oli sitä jopa puolestani käynyt Saksassa saakka katsomassa ja koeratsastamassa, sillä oli ainut tarpeeksi pienikokoinen. Tiesin todellakin, että ei uusi ostokseni ollut mikään rakenteellinen malliesimerkki, mutta niin kauan kuin rakenne vain palvelee ponia itseään niin olen tyytyväinen.
Lopulta pääsin itse pujahtamaan traileriin ja tervehtimään tulokasta. Pilkullinen poni tuijotti minua nappisilmillään uteliaasti ja nuuhki käteni heti herkkujen toivossa. Silitin ponin turpaa ja aloin irrottamaan sitä puomista. Lähdin peruuttamaan ponia ulos trailerista ja se sujui varsin mallikkaasti pitkän matkan ja uuden käsittelijän huomioon ottaen. Lopulta sain taluttaa ponin Jeminalle, joka katsoi otusta epäilevästi. Jemina ei ehtinyt avata suutaan, kun tyrkkäsin narun naisen käteen ja lähdin maksamaan Harrille matkasta. Näin sivusilmällä kuinka Jemina lähti taluttamaan ponia ympäri pihapiirin, katsoen ponia vieläkin hieman häkeltyneenä. "Se on poni Jemina! Etkö ole aiemmin pilkullista ponia nähnyt?" Huikkasin työntekijälleni virnuillen ja Jemina käännähti minua kohti näyttämään kieltä. Rakastin kuinka vakavia ja aikuismaisia osasimme Jeminan kanssa olla.
Harri oli kadonnut takaisin tien päälle ja nojailin tallirakennuksen seinään, kun katselin omassa aitauksessaan rauhallisesti norkoilevaa ponia. Tomas ei ollut vielä ehtinyt saada karsinaa kuntoon, joten poni sai viettää nyt ainakin päivän ulkosalla. Jemina istui maassa vieressäni ja katseli samaan suuntaan. "Saksalaista taattua laatua?" Jemina kysyi ilkikurisena. "Onko terveessä ja selväpäisessä ponissa jotakin vikaa?" Kysyin Jeminalta kevyesti, joka kiirehti toppuuttelemaan. "Ei toki, sä vaan annoit vähän eri kuvan sun ostoksestas", Jemina selitti ja ymmärsin täysin mistä nainen puhui. Tahallanihan mä olin naista vain vähän härnännyt ja vannottanut Ellinkin olemaan hiiskumatta Jeminalle asiasta. Meidän pojat pörisivät ihan ihmeissään omassa tarhassaan kuikuillen pilkullista ponia ja höristen sille uteliaina. Ne oli selkeästi saanut heti alkuunsa hyvät vibat tulokkaasta. "Mikäs sen nimi on?" juuri tallista lompsinut Tomas kysyi, samalla kun liittyi Jeminan seuraan maahan. "Blumenfelds Moscan", ilmoitin ja pidin yhä katseeni ponissa. "Eli Moska?" Tomas arvasi ja kurkisti paksujen kulmiensa alta minua hiukan kysyvänä. En rehellisesti ollut miettinyt lempinimen laitaa sen tarkemmin, mutta tuo olisi selkeä vaihtoehto. "Kuulostaa hyvältä", Jemina komppasi ja näin Moska sai jäädä ristimänimensä mukaisesti ihan vain Moskaksi.
|
|